Sunnuntai 5.11.2023
Loma alkaa olla lopuillaan. Neljä viikkoa on mennyt ihan hujauksessa ja toisaalta aika täällä on tuntunut aika pitkältä.
Parque Natural da Ria Formosa on suuri laguunialue, joka kattaa noin 60 km rannikkokaistaleen Algarvessa, suurin piirtein Tavirasta Faroon. Hiekkadyynien, kosteikkojen ja suola-altaiden muodostamalla suojelualueella on suuri määrä erilaisia kasveja ja eläimiä. Tämä luonnonpuisto sijaitsee aivan Olhaon kupeessa, Quelfesin kaupungin puolella ja se toimii koko Ria Formosan lunnonsuojelualueen keskuksena.
![]() |
Valkoinen rakennus on vuorovesimylly |
![]() |
Syyskrookus |
Mastiksipistaasi
Oli alkavan laskuveden aika ja vesi tuntuikin karkaavan silmissä pidemmälle meren suuntaan. Simpukan keräilijät olivat tulleet paikalle. Maisema on valtavan kaunis ja samalla hyvin karu. Ihmisiä oli parkkipaikan automäärästä päätellen aika paljon, mutta hyvin ne sekoittuivat laajalle luontopolulle. Osuimme sateen sattuessa juuri lintujen tarkkailukopille ja tapasimme siellä saksalaispariskunnan, joka oli tullut tänne Albufeiran läheltä. Kiva pariskunta, joiden kanssa oli hauska jutella.
![]() |
Iberian harakka |
![]() |
Puiset kävelytiet vievät kosteikkojen yli |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti