Perjantai 27.10.2023
Eilisen sateen jälkeen aamu aukesi aurinkoisena ja lämpimänä. Oli aika lähteä pienelle retkelle!
Olhãon rannikolla on kaksi saarta Ilha da Armona Ilha da Culatra. Molemmat saaret kuuluvat Ria Formosan luonnonsuojelualueeseen ja saarilla noudatetaankin tavallista tarkempaa käytäntöä. Olimme saarilla ensimmäisen kerran 6 vuotta sitten ja muutos nykypäivään on varsin selvä. Roskia ei enää näy pitkin saarta, roskiksia on lisätty paljon ja yleinen näky on varsin siisti. Rannoilla ei näy enää ollenkaan muoviroinaa niin kuin aikaisemmin. Hieno juttu.
![]() |
Saaren kadut ovat puulla päällystettyjä käytäviä |
Saarella asuu vielä paljon kalastajia, mutta myös loma-asuntoja on runsaasti
Saaren asutus on sen pohjoisrannalla ja uimarannat
eteläpuolella Atlantin valtameren puolella. Hiekkaa on joka puolella. Puiset
katukäytävät vievät talojen vierustaa pitkin uimarannalle. Talojen pihoille on
istutettu paljon erilaisia kasveja ja pensaita, mutta näin syksyllä ne eivät
enää juuri kukkineet. Osa taloista ja talojen puutarhoista oli aika
hoitamattomia ja olivat todennäköisesti loma-asutoja, joiden asukkaat olivat jo
lähteneet ja jättäneet talonsa talveksi tyhjilleen.
Puiset käytävät vievät dyynien läpi uimarannalle
Saaren eteläosa on oikeastaan pelkkää dyyniä, jossa kasvaa pusikkoa
pitäen hiekkadyynit jotenkin aisoissa. Puiset käytävät ja sillat vievät yli
tämän alueen uimarannalle, joka 6 vuotta sitten oli aivan autio eikä siellä
ollut vartioituja rantoja aurinkovarjoineen ja -tuolineen. Mutta nyt polun
päässä oli tällainen rajattu alue, mutta sen ympärillä oli myös paljon avointa tilaa.
Rannalla oli ihmisiä jonkin verran ja osa oli uimassakin. Ihmiset kävelivät
pitkin kaunista rantaa, jotkut aina Farolin majakallekin saakka. Saaren
toisessa päässä on Farol eli majakka, jonka ympärillä on myös hieman asutusta.
Aluetta kutsutaankin Ilha do Faroliksi. Lauttayhteys kulkee Culatran ja Farolin kautta
Olhãoon. Edestakainen matka maksoi 2,40 €/hlö. Lautta kulkee näin
talvisin 5 kertaa päivässä.
![]() |
Uimarannalla ei ollut ruuhkaa. Kaukana taustalla näkyy Ilha do Farolin majakka |
Kävely kuumassa auringossa saaren läpi oli aika rankkaa, ja tuntui rankemmalta kuin aikaisemmin. Kai sekin on iän mukaan tuoma asia. Tänään kuitenkin askelia tuli yli 10.000, Eevalla vielä pari tuhatta enemmän. Kiva päivä!
Lisää kuvia tästä linkistä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti